Kun noudatat näitä ohjeita, kuusi säilyy yli loppiaisen.

KAATO

• Joulukuusen saa kaataa aikaisintaan 4 viikkoa ennen joulua.
• Valitse tuore ja kauniin vihreä kuusi, jonka neulaset ovat tiukasti kiinni.
• Kaadettua kuusta säilytetään ulkotiloissa, esimerkiksi kylmässä autotallissa.
   

SULATUS

• Jos kuusi on jäässä, se pitää sulattaa hitaasti ennen jalkaan asettamista.
• Kuusen annetaan sulaa hitaasti muutama vuorokausi, tyvi koko ajan vesiämpärissä.
• Tyvi pidetään vesiämpärissä ja neulasisto suihkutetaan kylmällä vedellä.
• Noin kahdeksan tunnin kuluttua puu on valmis jalkaan asetettavaksi.
   

JALKAAN ASETUS

• Ravista roskat ja kuolleet neulaset pois.
• Tuotuasi kuusen kotiin sahaa rungosta pari senttiä, sillä tuore pinta imee vettä hyvin.
• Tyven pitää mahtua jalkaan ohentamattomana. Tyvestä ei saa poistaa kuorta.
   

HOITO SISÄTILOISSA

• Sijoita kuusi sisällä mahdollisimman viileään ja vedottomaan paikkaan, etäälle lämmönlähteistä.
• Kuusenjalasta pitää olla vettä koko ajan ja tyven leikkauspinnan on oltava vedessä.
• Mitä lämpimämmässä ja kuivemmassa tilassa kuusi on, sitä herkemmin neulaset karisevat.
• Hyvästä hoidosta huolimatta neulasten karisemisessa on luontaista puukohtaista vaihtelua, jota ei voida välttää.
   

KUUSEN POISVIENTI KÄYTÖN JÄLKEEN

• Kuusesta kannattaa leikata oksasaksilla oksat, jotta neulasia karise ympäriinsä.
• Kuusen voi kuljetuksen ajaksi laittaa myös esimerkiksi paperisäkkiin, jolloin neulaset eivät varise lattialle. Oksat voi laittaa samaan säkkiin tai ne voi viedä ulos paperiin käärittynä.
   

HAVUNTUOKSUISTA JOULUA!

Lähestyvä ruska-aika näkyy ensimmäisenä soilla, joissa sarat ja villat värjäytyvät kauniin punaruskeiksi jo elokuussa. Seuraavaksi varvut saavat ruskavärit: maaruskan muodostavat esimerkiksi riekonmarjan, mustikan ja vaivaiskoivun lehdet.

Puut ja pensaat saavat ruskan viimeisinä syyskuun toisen viikon tietämissä. Ruskan pituus vaihtelee vuosittain. Lapissa ruska-ajaksi lasketaan yleensä viikot 36 - 39.

Lehtensä varistavien kasvien syksyinen väriloisto johtuu lehtien väriaineista. Kasvukauden päätyttyä lehtien vihreä väriaine eli klorofylli pilkkoutuu, ja sen tärkeät typpipitoiset ainesosat varastoituvat kasvin silmuihin ja oksien kärkiosiin. Tällöin lehdessä olevat keltasävyiset väriaineet - oranssinpunaiset karotenoidit ja keltaiset ksantofyllit - tulevat näkyviin. Punaiset ja sinipunaiset sävyt saa aikaan antosyaani, joka kehittyy useiden kasvien soluihin syksyllä. Väriaineiden määrä, värien sijoittuminen kasvin eri osiin ja ruskavärityksen ajankohta johtuvat kasvin perinnöllisistä tekijöistä. Leppä ei kellastu yleensä lainkaan, haapa voi olla ruskaväritykseltään joko keltainen tai punainen, vaahtera oranssinpunainen, pihlaja on kaikkein punaisin ja koivu keltainen. Havupuista kuusen ruskaa tuskin huomaakaan, mutta mänty sen sijaan kellastuttaa ja varisuttaa osan neulasistaan samaan aikaan kuin lehtipuut.

Ruska on parhaimmillaan kuivan kesän ja syksyn jälkeen.  Kosteus altistaa kasvit sairauksille. Sienitaudeista kielii hidas ruskan tulo ja lehtien puihin jääminen. 

Me pohjoismaalaiset emme aina osaakaan arvostaa tätä meidän jokavuotista luonnonilmiötä, sillä se on maailmalla harvinaista herkkua.  Pohjoismaiden lisäksi ruskaa esiintyy näin voimakkaasti vain Venäjän pohjoisosissa ja Kanadassa.  Eteläisimmässä Amerikassa Andeilla voi törmätä tähän luonnonilmiöön ja omakohtaisen tuolilta putoamisen se aiheutti Australiassa.

Vihtojen ja vastojen tekoon on olemassa hyvin monia tapoja.

Saunavihdan sitominen

1. Vitsasten pitää olla puhtaita, rauduskoivua ja noin 50cm pitkiä.
2. Vitsaksissa ei saa olla urpuja, latvusoksia eivätkä ne saisi märkiä.
3. Tee tasainen kimppu niin, että lehtien ulkopuoli(vaalea, karhea) on vihdassa ulospäin.
4. Kädensijan pitää olla puhdas lehdistä ja noin 15cm pitkä.
5. Panta pajusta tai koivusta.
6. Vedä siteen paksu pää vihtakimpun tyviosan läpi (kunnes siteen latvaa on jäljellä 10–15 cm) lehdettömäksi karsittujen varsien ja lehtien rajaan.
7. Kierrä side oksien ympärille kireäksi silmukaksi.
8. Kierrä side vielä vihdaksien ympäri silmukaksi ja kiristä. Ellei siteen loppupää sulaudu vihdan tyveä vasten, työnnä se oksien alle.
9. Saunavihdan tulee olla tuore, enintään 2-päivää vanha.

Säilytys

• Talvisia saunomisia varten voi vihdan pakastaa tai kuivattaa.
• Ripustetaan vihta kuivumaan ilmavaan ja varjoisaan paikkaan.
• Talven varalle tehty vihta on tehtävä ennen juhannusta.
• Kuivattu vihta herätetään hautomalla sitä vedessä.
• Vihta voidaan pakastaa kiertämällä se muovikelmuun.
• Sulattaminen on tehtävä hitaasti, jotteivät lehdet irtoa helposti vihtoessa.

Linnuilla on monia tutun tuntuisia kriteereitä asunnon valinnassaan. Huomiota kiinnitetään ainakin seuraaviin seikkoihin: sijainti, asuinneliöt, materiaalivalinnat, naapurusto, lähipalvelut, sisäänkäynti, näköala jne. Arvoa annetaan myös turvalliselle asuinympäristölle ja ilmatilalle. Hyvä laskeutumispaikka saa aina erityishuomion. Joku halunnee harmaantuneen kelomökin, joku taas suosisi modernimpia ratkaisuja ja muotokieltä.

Lisätietoja linnunpönttöjen rakentamisesta

Parasta aikaa pajupillin tekemiseen on toukokuusta keskikesään, jolloin pajun jälsisolukko on pehmeää ja kuori irtoaa helposti. Pajun katkominen ei ole jokamiehen oikeus, vaan siihen on oltava maanomistajan lupa.

Pillin tekemiseen tarvitset:

• Suoran ja ehytkuorisen, sormenpaksuisen ja 15 cm pitkän pajun oksan (myös pihlaja ja harmaaleppä käyvät pillipuuksi)
• Puukon

OHJE
1. Leikkaa oksan toinen pää vinoksi. Tästä tulee suukappale.

2. Noin 2-3 cm vinosta päästä tehdään pieni lovi, joka ulottuu puuaineeseen. Pyöräytä puukolla kuoren paksuinen viilto oksan ympäri 5-10 cm lovesta.

3. Tämän jälkeen kuori irrotetaan varovasti viillon ja soittopään välistä, ensin koputtelemalla ja kiertämällä sitä edestakaisin, niin että se löystyy. Vedä kuori varovasti pois, se on saatava ehjänä irti!

4. Kun kuori on irti, veistetään soittopään ja loven välistä palanen pois pinnasta. Myös lovea suurennetaan.

5. Aseta kuori takaisin ja pajupilli on valmis.

Jos pajupilli ei toimi, olet ilmeisesti veistänyt liian pienen palasen pois pinnasta tai sitten lovi ei ole tarpeeksi syvä.

Puuproffan keskustelupalstalla on käyty kiivasta keskustelua puisen leikkuulaudan käytön ympärillä...

Mikä on oikea aine puisen leikkuulaudan käsittelyyn ennen käyttöönottoa?

Leikkuulaudan käsittelyyn paras käsittelyaine on parafiiniöljy, koska se ei härskiinny eikä anna makuja. Uusinta käsittely kannattaa tehdä silloin tällöin, käytön aktiivisuudesta riippuen.

Puinen leikkuulautahan on leikkaamisen kannalta mitä parhain alusta, mutta voi hygieenisesti se on huonoin mahdollinen vaihtoehto. Veitsenviiltoihin ja puunsyihin jää ruoanjätettä - vaikka kuinka pesisi -, joissa bakteerit viihtyvät.

Leikkuulaudan kyllästäminen öljyllä vähentää lian imeytymistä. Kuitenkin jatkuva pesu lämpimällä vedellä ja mekaaninen kulutus, vähentävät öljykyllästettä.

Lihalle, kanalle ja kalalle pitäisi olla erilliset omat leikkuulautansa. Harvalla meistä on keittiössään tilaa monille erillisille leikkuulaudoille. Mutta kolme lautaa on järkevä määrä:
1. Yksi linnuille, lintujen lihassa piileskelee salmonellavaara.
2. Toinen lauta itkettävälle sekä aromikkaalle sipulille.
3. Ja kolmas sitten kaikelle muulle

Puulauta kuluu siis käytössä ja se pitää aika-ajoin höylätä tai hioa puhtaaksi. Tässä yhteydessä tuo öljyäminen tehdään uusiksi.

Työtehoseuran artikkeli leikkuulautojen hygieniasta muovi vs. puu

Maailman vihreistä laaksoista löytyy monia puulajeja: hopealehtisiä ja pronssirunkoisia, karvaisia ja piikillisiä ja jättikokoisia. Vain yksi puu on valkoinen kaunis morsian ympäri vuoden: koivu.

Koivu on kuin luotu ihmisen hyvinvointia varten. Talvella se lämmittää, kesällä viehättää ja saunassa parantaa. Sanotaan, että koivumetsässä ilma on hygieenisempää kuin leikkaussalissa. Siihen on selkeät syyt. Koivu on tuohen peittämä. Tuohi sisältää runsaasti betuliinia. Betuliini on luonnon penisilliini, voimakas antiseptinen aine. Lisäksi tuohessa on hopeayhdisteitä. Nämä ainutlaatuiset tuohen yhdisteet karkottavat hometyyppisiä itiöitä.

Tuohi oli yleinen materiaali vielä 1800-luvulla. Kontit, lötöt (matala varreton virsu) ja korit punottiin tuohinauhasta. Tuohisessa leipälaatikossa leivonnaiset säilyivät tuoreina monia päiviä, virsussa jalka pysyi terveenä ja tuohirasioissa korut kiilsivät kauan. Kattoeristeenäkin tuohi oli korvaamaton.

Nykyisin tuohta käytetään perinteisten kohteiden lisäksi myös uusissa sovellutuksissa. Yhdistämällä tuohta metalleihin esim. kahvoissa ja painikkeissa ja käyttämällä tuohen laminointia on saatu uusia käyttökohteita tuohelle. Tuohimurskelevyä voidaan hyödyntää mm. akustiikkalevynä, sekä huonekalu- ja lattiamateriaalina. On myös alustavasti selvitetty mahdollisuutta hyödyntää koivuteollisuuden kuorintajätettä jalostamalla sitä rakennusteollisuuden käyttöön sisustuslevyksi, äänieristeeksi ja korkin korvikkeeksi. (Tuohi Teollisessa Tuotteessa -projektin väliraportti). Lahden Sibelius-talon tuohisisustus on osaltaan lisännyt tuohen arvostusta.

Tuohi irtoaa parhaiten kevät- ja keskikesällä eli kesäkuusta heinäkuun alkuun. Kostealla paikalla kasvaneesta oksattomasta hieskoivusta saadaan parasta tuohta. Tuohi irrotetaan kuivalla säällä joko nauhana tai levynä. Nauhat kierretään kiepille luonnollista kiertymissuuntaa vastaan eli valkoinen puoli ulospäin. Tuohilevyt pinotaan päällekkäin valkoiset pinnat vastakkain ja pannaan painon alle oikenemaan. Sopiva paikka tuohien säilytykselle on hieman kostea ulkovarasto. Tuohimateriaalin saatavuus on melko varmaa, mutta keruun koneellistamattomuus tekee raaka-aineen hankkimisen hitaaksi, ja lisäksi keruuaika kesässä on kovin lyhyt. Kerääminen tehdään maanomistajan luvalla kaadettavaksi tuomituista koivuista.