Puun liitokset

Liitokset ja niiden suunnittelun ja valmistuksen hallinta ovat keskeinen osa rakennusten, kalusteiden ja tarvekalujen valmistuksessa. Niiden tekninen ja materiaalinen ymmärtäminen on lähtökohta kaikelle puurakennesuunnittelulle. Jotkin niistä tarvitsevat erilaisia vahvistuksia, sidoksia ja liima-aineita, mutta useat toimivat oikein tehtyinä pelkin puuosin. Puuliitoksen keskeiset ominaisuudet, kuten vahvuus, joustavuus, sitkeys ja ulkonäkö, ovat suoraan riippuvaisia myös käytetyn puumateriaalin ominaisuuksista. Siksi eri liitostekniikat valitaan aina vaatimusten mukaan. Käyttöyhteys ja liitoksiin kohdistuva rasitustapa ovat keskeisiä kriteerejä valinnassa.

Jokaisella kulttuurilla on omat perinteensä puurakenteiden valmistuksessa. Liitostekniikat on tallennettu ja siirretty seuraaville sukupolville erityisesti kiinalaisessa ja japanilaisessa perinteessä käsittäen satoja erilaisia liitostapoja, joista useimmissa ei ole käytetty liimaa tai nauloja lainkaan. Kiinalaiset ovat käyttäneet näitä metodeja jo tuhansia vuosia.

 

Tarve yksinkertaistaa liitoksia ja puusepäntehtaiden tuotantoa, etupäässä taloudellisista syistä, ovat tuoneet tilalle varsin yksiviivaiset ratkaisut. Toisaalta tietotekniikka on mahdollistanut myös monimutkaisempien perinteisten liitosten valmistuksen tietokoneohjatulla robottitekniikalla.